Artikkelit

J. G. Bennett: Mitä varten meillä on ruumis

Aloittakaamme tämä päivä epätavallisella kysymyksellä: "Mitä hyötyä meillä on fyysisestä ruumiista?" Voimme helposti kuvitella mielessämme, että voisimme olla olemassa toisenlaisessakin ruumiissa, joka ei olisi eksistenssin ehtojen alainen, mutta jolla olisi samat ajatukset ja tunteet, mitkä meillä on nyt. Ja kun pääasiallisesti elämme ajatuksissamme ja tunteissamme, voimme kysyä itseltämme, mitä hyötyä meillä on ruumiista? Ruumiillisuus aiheuttaa meille varsin paljon vaivaa: huolehtiminen ruumiista ja sen tarpeista vie ainakin puolet ajastamme, ts. meidän on käytettävä ainakin puolet ajastamme nukkumiseen, syömiseen, pesemiseen ja ruumiin vaatettamiseen ja se osa ajasta, joka ei välittömästi koske itse ruumista, menee ansion hankkimiseen ruumiin tarvitsemaan ravintoon, suojaan jne. Näin voimme sanoa, että ruumiissa eläminen vie meiltä huomattavan osan vapaudestamme. Selvää on myös, että kehon sisäiset ja ulkonaiset toiminnat häiritsevät jatkuvasti tarkkaavaisuuttamme, kun haluamme päästä ymmärtämään syvempää realiteettia sekä ehkäisevät pyrkimystämme olla vapaita ja kyetä olemaan täysin oma itsemme.

Meidän on todella hiukan ponnistettava voidaksemme asettua mielikuvituksessa tilanteeseen, jossa olemme vapaat aineellisessa ruumiissa elämisestä. Joku teistä on ehkä kokenut ruumiista irrallaan olemisen, kuten on tapahtunut omalla kohdallani, ja jos niin on laita, silloin tiedätte, kuinka paljon huolettomammalta ja vapaammalta oleminen silloin tuntuu ja kuinka haluttomia olemme palaamaan ruumiiseen, aivan kuin irtautuminen ruumiista ja sen lopullinen jättäminen olisi todellista autuutta.

Itse asiassa on hyvin luultavaa, että ruumis joutuu kokemaan suunnilleen yhtä paljon miellyttäviä kuin epämiellyttäviä kokemuksia ja jos suoritamme asiassa vertailun, on hyvin epävarmaa, nouseeko miellyttävien kokemusten määrä epämiellyttävien yläpuolelle. Emme voi sanoa, että elämme ruumiissa nautinnon vuoksi emmekä myöskään, että tarvitsemme ruumista pysyäksemme elossa, koska meissä varmasti on jotakin, joka on sillä tavoin elävää, ettei sen tarvitse sitä varten asustaa tällaisessa fyysisessä ruumiissa. Saatuamme näin syrjään ne syyt, jotka ensi katsannolla näyttivät tekevän ruumiissa elämisen välttämättömäksi ja ryhdyttyämme kysymään, miksi meidän pitää siinä elää, huomaamme, ettei kysymykseen olekaan aivan helppo vastata.

Vastaus on hyvin tärkeä ja syvällinen. Keho on työväline, joka tekee mahdolliseksi sellaisen muuntumisen, jolla saavutamme sisäisen vapauden ja jonka avulla voimme luoda itsellemme mahdollisuuden toisenlaiseen olemassaoloon. Eräs syy miksi ruumis voi tämän suorittaa on fyysisen ruumiin erikoinen suhde aikaan, sillä se on suunniteltu erittäin hyväksi välineeksi meissä olevien ajan ongelmien voittamiseksi. Aina siihen saakka kunnes pystymme voittamaan ajan ongelman me elämme jatkuvassa tuhoutumisprosessissa. Syntymästä lähtien ruumiimme on hävitysprosessin alainen ja sitä korvaa vain osittain ruumiin uudistumisvoima. Olemme taipuvaiset ajattelemaan, että ruumiiseen sijoitettu uudistumismekanismi on juuri sitä varten, että keho pysyy elossa ja toimivana meille jokaiselle suodun elinjakson ajan, ts. että tämä orgaaninen uudistumisvoima on pelkästään ruumiin ylläpitoa varten.

Tämä on kuitenkin vain asian yksi puoli. Todellisuudessa voimme ruumiin uudistumisvoiman avulla aikaansaada itsessämme sellaisen uudistumisen, mikä ei ole enää riippuvainen ruumiista ja minkä uudistumisvoiman me voimme, sen jälkeen kun jätämme ruumiin, viedä mukanamme, menimmepä minne hyvänsä. Tähän pääseminen ei ole lainkaan helppoa, jollemme saa sitä aikaan ruumiimme avulla. Kehoa voi verrata erikoislaatuiseen työpajaan, jossa on mahdollista valmistaa erikoislaatuinen laite tai kojeisto. Ruumiin työpajassa valmistetaan erikoislaitetta, jonka avulla ihminen pystyy uudistamaan eksistenssinsä kokonaan riippumatta ruumiistaan. Tätä laitetta tai uudistusta kutsutaan joskus astraaliruumiiksi ja joskus kesdjanruumiiksi tai sieluruumiiksi - siis ei sieluksi, vaan sieluruumiiksi. Jos siis tarkastelette ruumistanne työpajana, jossa valmistetaan sellaista, mitä on hyvin vaikea valmistaa ilman siihen tarvittavaa työpajaa, teille syntyy toisenlainen asenne sitä kohtaan. Työpajalle antaa arvon ja merkityksen se, mitä siinä voidaan tehdä, eikä vain se, että se pidetään puhtaana tai että siihen hankitaan yhä enemmän välineitä, joita ei tulla koskaan käyttämään.

Mitkä ovat nyt tämän työpajan työvälineet? Eräs, josta haluan erityisesti puhua tänä aamuna, on se, jonka muodostavat ruumiin rytmit, sellaiset säännöllisesti uudistuvat prosessit kuin päivästä päivään jatkuva olemassaolomme, päivittäisen elämämme rytmi ja tietysti myös sydämentoiminnan, hengityksen ja ruoansulatuksen rytmit. Nämä kaikki ovat välineitä rakentaessamme itsellemme tuota toista laitetta, jota tarvitsemme voidaksemme ajan prosesseista riippumattomina liikkua vapaasti ollessamme tässä ruumiissa.

Kaikki nämä rytmit ovat yhteydessä uudistamiseen. Lyödessään sydän pumppaa verta kehon kudosten uudistamiseksi; vedämme keuhkoihin ilmaa uudistaaksemme veremme laatua; syödessä nautimme aineita sekä energiamme että kehomme kudosten uudistamiseksi; unen aikana tapahtuu uudistumista ja elimistön yleistä kohentumista. Jokainen rytmi on uudistusta, aivan kuten heiluri uudistaa heilahdusmahdollisuutensa keskittämällä energiansa potentiaaliseen muotoon heilahduksen ollessa huippukohdassa. Jokainen jaksottainen tai rytminen prosessi on samanlainen. On erittäin tärkeää, että opimme siirtämään tämän organismin uudistamisen olemuksemme hienompiin osiin, joihin se ei liity automaattisesti. Esimerkiksi mielen prosesseissa ei ole lainkaan automaattista uudistamistoimintaa. Niillä on toinen ja hyvin tarpeellinen ominaisuus, nimittäin spontaanisuus sekä menneestä ja tulevasta riippumaton vapaus, mutta tämä toiminta riippuu aina sattumanvaraisista sysäyksistä eli shokeista. Tämän huomaamme erittäin selvästi, kun haluamme suunnata työskentelyn itseemme, kun haluamme löytää realiteetin ja kehittää sisäistä elämäämme. Tämä halu, joka voi olla voimakas yhtenä hetkenä, häipyy toisena ja kuten sanoin siinä ei ole mitään uudistusprinsiippiä, jonka avulla se voisi palautua jatkuvasti ja pitää meidät oikeassa suunnassa. Olemme riippuvaiset jostakin sysäyksestä, jostakin sattumasta tai jostakin olosuhteiden yhteenliittymästä, joka palauttaisi tuon halun meihin. Halun alkulähde ei häviä, koska meissä kaikissa on realiteetin tarve ja nälkä, mutta tavallisesti se ei muunnu haluksi, joka panisi meidät toimimaan. Päästäksemme hereille ja pystyäksemme toimimaan meidän on jollain tavoin löydettävä keino, millä liitämme uudistamisprinsiipin haluumme, ja juuri tätä varten meidän tulee käyttää kehomme elimistöä siihen, mitä joskus kutsutaan "muistuttajaksi".

On erilaisia tapoja saada muistuttajia ulkopuoleltamme, mutta ne ovat sattumanvaraisia. Muistuttajan todellinen salaisuus piilee fyysisessä ruumiissamme siksi, että ruumiiseen kuuluu sarja ihmeellisiä rytmisiä uudistajia ja me voimme, aina haluamamme tavoitteen mukaan, yhdistää itsemme johonkin niistä. Meidän on vain opittava kuinka se tapahtuu ja kun olemme kerran oppineet yhdistämään itsemme kehon uudistumisprosesseihin, silloin uudistumisia alkaa siirtyä muuallekin, kuten esimerkiksi ajatuksiin ja tunteisiin, ja ne ylläpitävät niissä sellaista kiinteää suuntaa, jota niillä ei voisi muuten olla. Kuten sanoin tämä on yksi tapa, jolla ruumis toimii työpajana rakentaessaan tuota toista, meille välttämätöntä laitetta.

Olen suunnitellut tänään teille kokeen siten, että talon suurta kelloa soitetaan joka neljännestunti yhdestätoista lounasaikaan saakka. Tarkoitukseni on, että pidätte tätä merkkinä, joka auttaa teitä uudistamaan - teissä olevan halunne. Luultavasti teillä on ollut tänne tullessanne jokin halu, mutta kuten tiedämme tuollainen halu unohtuu ja kaikki menee sen jälkeen edelleen tavalliseen katkonaiseen tapaansa, sillä ajatuksilla ja tunteilla ei ole uudistusprinsiippiä ja ruumiimme laahustaa eteenpäin tehden sen, mitä sen eteen sattuu tulemaan.

Ruumiimme on todella saatava palvelemaan tavoitettamme. Jos yritämme saada sen aikaan pelkästään ajatuksilla ja tunteilla, tehtävä on lähes mahdoton, mutta kehon avulla se on mahdollinen. Jokin teissä kuuntelee kelloa ja tuo jokin on teidän ruumiinne. Jos pyydätte ruumistanne muistuttamaan teitä halustanne, kun se kuulee kellon soivan, huomaatte, että se alkaa tehdä niin. Puhun pyytämisestä, koska ruumiissa on älykkyys, johon voimme luottaa. Meillä on taipumus käsitellä ruumista aivan kuin se olisi ymmärtämätön aasi, mutta aasitkin ymmärtävät aika paljon, mitä niille sanotaan, ja ruumiimme voi ymmärtää vielä paljon enemmän. Sille voi puhua ja se vastaa ja antaa apuaan. Itse asiassa se auttaa meitä paremmin kuin ajatuksemme ja tunteemme, koska se on luotettavampi - kunhan vain annamme ruumiin suorittaa sen työn, jota varten se on tarkoitettu.

-----

J. G. Bennett, s. 1897, engl. tutkija, joka johtaa Historian, Filosofian ja Luonnontieteiden Vertailevan Tutkimuksen Instituuttia. Hänen pääteoksensa on laaja neliosainen The Dramatic Universe, jonka johtoajatukset on saatu G. I. Gurdjieffilta. Tutkimusmenetelmäänsä ja järjestelmäänsä hän kutsuu nimellä Systematics ja sen pohjalla luotua tiedonvälitystä The Structural Communication. Tutkimustyön kohteina ovat ihmisen normaaliset kokemukset ja elämykset. Suomennettu esitys on johdatus eräänä työsunnuntaina ryhmälle annettuun tehtävään.

J. G. Bennettin 16.02.1964 pitämä työsunnuntai-puhe.
Suomentaja Väinö Kopponen

Elonpyörä, 1/1970, sivut 16-20
Lupa julkaisemiseen saatu 06.02.2007.

<< takaisin <<