Artikkelit

D. Clean: Erään mystikon näkemys ihmisestä - II osa

Gurdjieffin oppilas C. S. Nott kertoo päiväkirjassaan keskusteluistaan paitsi opettajansa kanssa myös Gurdjieffin muiden oppilaiden kanssa ennen kaikkea Ouspenskyn ja A. R. Oragen kanssa. Hän on myös kirjoittanut muistiin sekä Amerikassa että "ihmisen harmooniseksi kehittämiseksi" perustetussa instituutissa Rankassa. Päiväkirjan kehyksenä on Nottin oman elämän tapahtumat.

Eräässä tilaisuudessa USA:ssa joku kysyi: Miten voin hankkia huomionkyvyn?

G vastasi: On aloitettava pikku seikoista. Jollakin on hermostuneita, tahattomia liikkeitä, joista ihmiset ajattelevat, ettei asianomainen hallitse itseään. On aloitettava näistä liikkeistä panemalla merkille ne ja sitten hillittävä itsensä jatkamasta niitä. Ryhmässä tämä käy helpoimmin, mutta myös perhe voi auttaa. Näin päästään vähitellen huomiokykyyn. Kaikki alkavat uusin toivein ja asettavat päämääränsä korkealle, mutta jos aloittaa suurista asioista, ei voi saavuttaa mitään. Psykologiakin vaatii aloittamaan mitättömistä pikku seikoista aivan kuten opetellaan käyttämään soitinta. Itsensä kehittämisessä tarvitaan pitkää harjoittelua ja paljon työtä.

G:ltä kysyttiin edelleen: Mitä on kärsimys? Hän vastasi: "On monenlaista kärsimystä. Tavallisesti kaikki kärsivät, mutta enimmäkseen kärsimys on mekaanista. Elämässä on kaksi linjaa. Toinen on passiivista ja tiedotonta kärsimistä ja toinen on vapaaehtoista. Tämä viime mainittu on toisenlaista ja sangen arvokasta. Kaikki kärsimys on syyn ja vaikutuksen lain alaista. Nykyinen kärsimyksenne johtuu liikavarpaistanne tai siitä, että joku on astunut niiden päälle. Vapaaehtoinen kärsimys sensijaan vaatii jättämään koko menneisyyden taakseen ja aloittamaan uudelleen.

Vihkimys

Kun Nott tiedusteli Oragelta, mikä oikeastaan oli Gurdjieffin Amerikan matkan tarkoitus, vastasi Orage: Demonstraatiot, kokoukset ja keskustelut ovat verkko, jolla kalastetaan. Sadat ihmiset tulevat kuuntelemaan ja katselemaan esityksiä, mutta vain muutamille, jotka ovat tyytymättömiä olemassaoloon ja itseensä voimme tarjota jotain, mitä he etsivät. Tämä ei tarkoita sitä, että he varsinaisesti olisivat onnettomia. He elävät kenties hyvinkin aktiivista elämää ja hyvissä olosuhteissa, mutta heillä lienee tunne, että tavallisen olemassaolon lisäksi on jotain muuta.

Näille ihmisille me tarjoamme elämän päämäärän, tarkoituksen, jonka kautta he voivat käyttää tyytymättömyytensä omaksi hyödykseen.

Nott kyseli edelleen: "Olitko tyytymätön oloosi ja elämääsi silloin kun tapasit ensi kerran Gurdjieffin", johon Orage vastasi: "Kyllä todella olin. Kun 1914 ensi kerran tapasin Ouspenskyn (Gurdjieffin oppilas ja Instituutin johtaja G:n kuoltua) olin jo silloin menettänyt mielenkiintoni kirjalliseen ja kulttuurielämään ja kirjoittelu julkaisemaani lehteen (New Age) oli tullut yhä vaikeammaksi. Koin syvän pettymyksen, kun totesin ettei intellektuelli elämä, johon sisältyi korkein ja parhain länsimaisessa kulttuurissa, johtanut mihinkään".

"Tunsit siis Ouspenskyn ennen kuin tapasit Gurdjieffin? "

"Kyllä, olin kirjeenvaihdossa G:n kanssa kun hän toimi journalistina Venäjällä ja hän etsi minut käsiinsä tultuaan Englantiin. Ouspensky oli löytänyt sen, mitä minä vasta etsin. Kun Gurdjieff vieraili Ouspenskyn ryhmässä, tiesin, että hän oli opettaja ja jätin koko silloisen elämäni. Möin New Age -lehden, erosin Ouspenskyn ryhmästä ja matkustin Fountainebleauhon."

"Ensimmäiset viikkoni Instituutissa olivat todella kärsimystä. Minua pyydettiin kaivamaan. Kun en vuosikausiin ollut suorittanut ruumiillista työtä, kärsin fyysisesti niin paljon, että huoneeseen tullessani suorastaan itkin väsymyksestä. Kukaan ei tullut lähettyvilleni, ei edes Gurdjieff. Kyselin itseltäni: "Tämänkö vuoksi jätin kaiken, koko entisen elämäni"?"

"Kun olin epätoivon syvimmässä kuilussa ja tunsin etten enää voi jatkaa, päätin ponnistaa vielä kerran aivan äärimmilleen ja silloin minussa tapahtui jokin muutos. Pian tämän jälkeen aloin pitää kovasta työstä. Viikkoa myöhemmin Gurdjieff tuli luokseni ja sanoi: "Nyt Orage, luulen, että olet kaivanut tarpeeksi. Menkäämme kahville." Siitä lähtien alkoivat asiat muuttua. Tämä oli ensimmäinen vihkimykseni. Aikaisempi elämäni oli enää vain kauhtunut, kaukainen muisto."

Näin kertoi Orage, jonka New Age -lehden palstoilla pyrkivät kaikki sen ajan nimekkäät persoonallisuudet, kuten Chesterton, Belloc, Shaw, Wells ja Bennet. T.S. Eliot piti Oragea oman aikakautensa parhaana kirjallisuusarvostelijana.

Edellä selostetun keskustelun kuluessa sanoi Orage olevansa kiitollinen Ouspenskylle siitä, että tämä oli johdattanut hänet Gurdjieffin yhteyteen, sillä vasta sen jälkeen hän alkoi tajuta mikä ero on tiedolla ja ymmärtämisellä. Hänelle Ouspensky merkitsi tietoa ja Gurdjieff ymmärtämistä, vaikka G:llä tietysti myös oli tietoa.

Tässä yhteydessä on syytä mainita, mitä Gurdjieff kerran sanoi vihkimyksistä: "Vihkimystä pidetään tavallisesti toimenpiteenä, jolloin syvät tiedot omaava henkilö siirtää tietonsa ja valtansa toiselle henkilölle. Näistä tulee jälkimmäisen omaisuutta ilman minkäänlaista omaa ponnistusta. Sellaista ei tietystikään milloinkaan tapahdu. Itsensä vihkiminen on mahdollinen vain pyrkimällä itse jatkuvasti saavuttamaan tietoa. On mahdotonta luovuttaa toiselle jotain tietoa, minkä hän voisi omaksua ilman omaa ponnistustaan. Voidaan vain johdattaa ja näyttää tie, mutta ei milloinkaan vihkiä. Toiselle voidaan antaa vain sen verran kuin hän pystyy vastaanottamaan".

Lisää kysymyksiä

Toisen kerran kysyin Oragelta Bostonissa ollessamme, aikooko hän perustaa esoteerisen ryhmän New Yorkiin. "Haluaisin päästä mukaan jos sellainen perustetaan" - "ei", sanoi hän "en esoteerista eikä mesoteerista. Ne ovat vielä etäällä meistä. Jos voimme perustaa eksoteerisen ryhmän, on se jo paljon." - "Mutta eikö Prieure Instituutti Fontainebleaussa ole esoteerinen koulu?" - 'Kyllä vain ja luultavasti ainoa länsimailla nykyään. Mutta Prieuressa voi oleilla edes aavistamatta siitä mitään. Prieuresta pystyy samaan irti juuri saman verran kuin vaivautuu oman itsensä kehittämiseksi."

"Olen pettynyt, kun ei kukaan ystävistäni Cambridgessä tai Bostonissa ole kiinnostunut Gurdjieffin aatteista. Kun opiskelin Harvardissa 1919, pidin Cambridgen kulttuurielämää parhaana mahdollisena."

"Pitää paikkansa", sanoi Orage, "mutta G:n mukaan ei yksilön sisäinen kehitys riipu kulttuurista vaikka kulttuuri voi olla sopiva lähtökohta. Toisaalta ei voi älyyn vedoten saada ketään vakuuttuneeksi siitä, että G:n järjestelmä on oikea tie sisäiseen kehitykseen."

G oli vienyt oppilaansa ensin Bostoniin ja sieltä Chicagoon. Mutta esitelmät ja tanssiesitykset eivät kaikista ponnisteluista huolimatta johtaneet mainittavampaan kiinnostukseen ja siksi G palasi ryhmineen New Yorkiin.

Joku tiedusteli Carnegie Hallin esityksen jälkeen: "Mikä sija on vapaalla tahdolla teidän järjestelmässänne?" Tähän G. vastasi: "Tavallisella ihmisellä ei ole mitään tahtoa. Se mitä pidetään tahtona on vain vahva halu, intohimo. Erilaiset halut ja toiveet vetävät ihmistä milloin mihinkin suuntaan. Vain sellainen ihminen, jolla on Minä, voi omistaa tahdon ja tulla itsensä herraksi. Hänellä on näin ollen vapaa tahto - jolloin kyseessä ei ole halu, jonka ympäristö on aiheuttanut, jolloin se muuttuu ravinnon, ihmisten, sään tai seksin ansiosta. Tosi tahto syntyy suorittamalla tietoisesti vapaaehtoisesti tiettyjä tehtäviä. Mutta vaaditaan monien vuosien työ, kenties vuosisatojen työ, Mestari on meissä, mutta nukkuu. Tämän Mestarin, Minän, on herättävä kontrolloimaan meissä olevia pienempiä Mestareita. Se mitä sanotaan tahdoksi, on useimmiten sovittelua halukkuuden ja haluttomuuden välillä. Ajatukset voivat haluta jotain, mutta tunteet vastustavat. Jos ajatukset ovat vahvemmat kuin tunne, noudattaa ihminen ensinmainittuja. Jos molemmat ovat tasaveroiset, syntyy konflikti, epäröinti, puntarointi. Tätä keskivertoihminen nimittää vapaaksi tahdoksi."

"Jonain hetkenä ihmistä johtaa ajatus, seuraavana tunteet tai vaistot - useimmiten kuitenkin sukurauhaset."

Samassa tilaisuudessa kysyttiin Oragelta: "Tarjoaako systeemi jonkin tekniikan vapaan tahdon saavuttamiseen?" Orage vastasi: "Itsensä kehittämistä varten meillä on kyllä erikoinen tekniikka tai praktillinen menetelmä. Lisäksi on teoria, jota Ouspensky opettaa Lontoossa. Prieuressa opetetaan molempia. Vasta-alkajille sopii praktillinen linja paremmin."

"Voitteko selostaa minkälainen vapaan tahdon saavuttamisen tekniikka on?"

"Metodin voi tiivistää seuraavaan lauseeseen", sanoi Orage: "Vapaaehtoinen kärsiminen ja tietoinen työskentely. Silloin vapaaehtoinen kärsiminen merkitsee, että kestää ihmisten epämiellyttävät puolet. Tietoinen työskentely merkitsee pyrkimystä todeta, muistaa ja tarkkailla itseään. Se on tietoista pienten tehtävien suorittamista, ponnistelua voittaa elimistönsä hitaus ja mekanisoituminen. Itsensä muistaminen ei milloinkaan voi tulla tavaksi. Itsensä muistamisen silmänräpäys on tietoisuuden silmänräpäys t.s. itsetietoisuuden silmänräpäys - ei tavanomaisessa mielessä, vaan kysymyksessä on tietoisuus tosi Minästä yhtyneenä tietoisuuteen, joka kohdistuu elimistöön, kehoon, tunteisiin ja ajatuksiin."

Eräs naiskirjailija sanoi kerran G:lle: "Tuntuu toisinaan kuin olisin tietoisempi kirjoittaessani. Onko niin vai kuvittelenko vain?" G. vastasi: "Elätte unelmissa ja kirjoitatte unelmistanne. Olisi parempi luututa lattiaa tietoisena kuin kirjoittaa sata kirjaa siten kuin nyt teette."

Eräässä kokouksessa esitettiin seuraava kysymys: "Onko tarpeellista kärsiä jatkuvasti, jotta tietoisuus säilyisi?"

Tähän G vastasi: "Kuten mainitsin, on monenlaista kärsimystä. Kärsimys on kuin keppi, jossa on kaksi päätä. Toinen johtaa enkelten, toinen paholaisten luo. Ihminen on hyvin komplisoitu. Jokaisen hyvän tien rinnalla kulkee huono. Jokainen asia kulkee aina käsi kädessä toisen asian kanssa. Jos on pikkuisen hyvää, on pahaakin vain vähän. Milloin on paljon hyvää, on myös paljon pahaa. Milloin jokin on vahvasti positiivista, on sen vastakohta vahvasti negatiivista. Mutta paljosta pahasta ei välttämättä seuraa paljon hyvää. Kärsimys voi helposti johtaa väärälle tielle. Kärsimys saattaa helposti muuttua joksikin mieluisaksi. Kun saat iskun ensi kertaa, tunnet tulleesi loukatuksi. Toisella kerralla et loukkaannu enää yhtä paljon ja viidennellä kerralla suorastaan toivot iskua. Milloinkaan ei saa vaipua uneen, vaan aina pitää pysyä valveilla. Joka hetki tulee tietää, mikä on välttämätöntä, sillä muuten voi helposti liukastua tiellä ja pudota ojaan.

Seuraavaksi tiedusteltiin, mikä on G:n systeemin suhde moraalikäsitteeseen. Tähän hän sanoi, että moraali voi olla subjektiivista tai objektiivista. Objektiivinen moraali on kaikille ihmisille kaikkialla sama. Subjektiivinen moraali on erilainen eri maissa ja eri ajanjaksoissa. Jokainen määrittelee subjektiivisen moraalin omalla tavallaan. Mitä joku nimittää "hyväksi", toinen nimittää sitä "pahaksi" ja päinvastoin. Subjektiivinen moraali on myös keppi, jolla on kaksi päätä ja kumpaakin päätä voidaan käyttää vastakkaisiin tarkoituksiin.

Kun ihminen ilmaantui maan päälle, muodostui hänelle Jumalan, luonnon ja ympäristön vaikutuksesta eräs elin, joka toimi omanatuntona. Jokaisella ihmisellä on tämä elin ja jokainen, jota omatunto johtaa, elää tämän sisäisen äänen määräysten mukaan ja nämä ovat erilaisia kaikkialla aivan kuten subjektiivinen moraalikin.

Objektiivinen moraali sitä vastoin ei ole kaksipäinen keppi. Se on näkemys siitä hyvästä ja pahasta, jonka olemme omaksuneet kautta aikakausien. Monista syistä tätä elintä peittää kuori, jonka vain intensiivinen kärsimys pystyy puhkaisemaan. Vasta sitten omatunto voi puhua. Jonkun ajan kuluttua rauhoitutaan jälleen ja elin peittyy uudestaan kuoren alle. Normaalien olosuhteiden vallitessa tarvitaan vahva shokki tämän elimen paljastamiseen.

jatkuu...

Tekijä tuntematon (D. Clean)
Elonpyörä, 2/1974 s. 10-15
Lupa julkaisemiseen saatu 06.02.2007.

<< takaisin <<