Artikkelit

D. Clean: Erään mystikon näkemys ihmisestä - V osa

C. S. Nott muistelee päiväkirjassaan kiitollisena isäänsä ja tämän yksinkertaista uskoa. Nuorena miehenä isä oli luopunut anglikaanisesta kirkosta ja liittynyt Wesleyn metodisteihin. Uusi suunta merkitsi hänelle sisäistä tyytyväisyyttä. Hän oli vakuuttunut siitä, että wesleyläinen oppisuunta oli paras mahdollinen ja että sitä seuraamalla hän jonain päivänä pääsisi taivaan vainioille.

Gurdjieffin "Merkittävät ihmiset elämässäni" -teoksen kirjakauppias Yeloff lausuu, ettei koskaan pidä yrittää käännyttää ketään uskostaan, sillä ihmisellä on uskon tarve. Usko on jotain, mikä on nuoruusvuosista lähtien kasvanut ihmiseen. Ihmisen uskon tuhoaminen on suuri synti. On aivan eri asia, jos ihminen itse löytää jotain, minkä hän itse hyväksyy ja mikä antaa sisäisen rauhan ja tyydytyksen.

Nott kirjoittaa: "Isäni oli hyvä ja yksinkertainen mies ja hänen isänsä "oppimaton" maanviljelijä, joka työskenteli väkensä parissa. Ellei oteta lukuun Kristityn vaellusta ja Raamattua isoisäni tuskin luki mitään, mutta hänelle oli periytynyt paljon talonpoikaista viisautta monien sukupolvien takaa seuraavanlaisten sananparsien muodossa:

Jumalaa, vanhempiamme ja opettajiamme emme koskaan voi palkita.

Säkistä ei milloinkaan voi ottaa enempää kuin siellä on.

Kukaan ei tunne toisen taakan painoa.

Minkä jokin päivä lahjoittaa sen toinen tempaa pois.

Rakasta naapuriasi, mutta älä ota aitaa pois.

Kukaan ei ole hölmö aina, mutta jokainen on joskus.

Kuta korkeammalle apina kiipeää, sitä enemmän se näyttää takamustaan.

Mikään ei kuiva niin nopeasti kuin kyynel.

Ennen kuin avioituu tulee pitää silmänsä auki. Sen jälkeen puoliksi suljettuina.

Kun hyvälle ihmiselle osoitat hänen vikansa hän tekee niistä hyveitä. Kun huonolle ihmiselle, hän moninkertaistaa ne.

Gurdjieff puhui usein huono-onnisesta, jota onni toisinaan potkii. Laotse on kertonut seuraavan tarinan. "Vanha mies asui poikansa kanssa kukkulalla hyljätyssä linnoituksessa. Eräänä päivänä katosi hänen hevosensa, josta hän oli kovin riippuvainen. Naapurit tulivat voivottelemaan hänen epäonneaan. Mistä tiedätte, että se oli epäonni, kysyi vanhus. Joidenkin päivien perästä hevonen palasi takaisin tuoden mukanaan muutamia villihevosia. Nämä mies ja poika kesyttivät. Silloin naapurit tulivat heitä onnittelemaan hyvästä onnesta. "Mistä tiedätte, että kyseessä on hyvä onni", kysyi vanhus. Sattui, että poika ratsastaessaan putosi hevosen selästä ja halvautui lopuksi ikäänsä. Silloin naapurit jälleen valittelivat heidän epäonneaan. "Mistä tiedätte, että se on epäonni", kysyi mies. Eikä kulunut pitkääkään aikaa, kun syttyi sota eikä poika voinut lähteä sotapalvelukseen.

Gurdjieffilla oli tapana korostaa kykyä osata näytellä erilaisia rooleja. Myös näiden harjoittelu piti aloittaa yksinkertaisista. Itse hän oli suorastaan mestarinäyttelijä. Toisaalta hänellä oli kyky tehdä itsensä hyvin vaatimattomaksi ja toisaalta ilmetä suurena rishinä (tietäjänä) joka säteili voimaa ja tahdonlujuutta. Esimerkiksi kun toisinaan Prieureta näytettiin vierailijoille, nämä saattoivat kulkea hänen ohitseen luomatta silmäystäkään häneen, kuten se amerikkalainen pariskunta, joka ihmetteli mikä mies hän mahtoi ollakaan. Juuri silloin Gurdjieff sivuutti meidät ja sanoin: "Tuossa oli Gurdjieff". Silloin mies sanoi: "Kummallista puhuin hänen kanssaan puutarhassa ja luulin häntä koko ajan puutarhuriksi."

Arkioloissa ihminen usein näyttelee erilaisia rooleja tietämättään. Gurdjieff näytteli tietoisesti ja ne, jotka hyvin tunsivat hänet, tiesivät kyllä milloin hän esitti jotain roolia.

"Kirje dervishille" -kirjassaan Gurdjieff sanoo: "Täydellisen ihmisen tuntee siitä, että hän joutuessaan erilaisten tapahtumien keskelle toimii tavalla, joka vastaa tiettyä tilannetta, kuitenkaan koskaan identifioimatta itseään sen kanssa tai innostumatta siitä. Nuoruudessani olin, kuten kaikki tiedätte, myös vakuuttunut tästä tosiasiasta ja tein kovasti työtä itseni kanssa saavuttaakseni tämän siunauksen, jonka luulin vievän taivaitten esikartanoon. Kovasti ponnistellen ja uhraten kaiken sen, minkä ansaitsin jokapäiväisestä työstäni, saavutin vihdoin sellaisen tilan, jossa mikään ulkomaailmasta tuleva ei voinut koskettaa sisäistä elämääni."

Nott palasi kesän loppupuolella 1926 jälleen New Yorkiin ja päiväkirja jatkuu: "Joulukuussa sain hyvän tarjouksen kirjakaupasta ja yllätyksekseni olin jo paria viikkoa myöhemmin myynyt sen. Tuskin oli kulunut neljä vuotta siitä, kun olin pelännyt kiinnostuksen Gurdjieffin järjestelmää kohtaan ehkäisevän minua seuraamasta suunnitelmaa, joka näytti olevan niin lähellä sydäntäni. Nyt kirjakauppa oli kuitenkin liukunut käsistäni ilman, että tunsin pienintäkään kaipausta. Nyt vasta tajusin aina lapsuudesta asti siinä määrin identifioineeni itseni kirjoihin, että olin suorastaan palvonut niitä."

"Kirjakaupasta saamillani rahoilla ostin maata Connecticutista ja rakensin talon. Tämä puuha sopi minulle paremmin kuin kirjojen myynti", kertoo Nott. "Sitten menin avioliittoon. Vaimoni oli vieraillut Prieuressä sen parina alkuvuonna, joten oli luonnollista, että lähdimme sinne ja vietimme siellä suurimman osan kesästä. Gurdjieff oli yllättynyt tapaamisesta, mutta silminnähden tyytyväinen."

"Joka lauantai siellä oli turkkilaiseen kylpyyn liittyvä rituaali ja ruoka tarjoiltiin englantilaisessa ruokasalissa. Salissa luettiin katkelmia "Beelzebubista" ja joka päivä tarjottiin myös musiikkia."

"Päinvastoin kuin edellisenä vuonna paistoi aurinko tänä kesänä täydeltä terältä."

"Eräänä päivänä tapasin Pariisissa tuttavan New Yorkista. Keskustelimme uudemman kirjallisuuden julkaisemismahdollisuuksista ja osoittamani mielenkiinnon johdosta, hän tarjoutui esittelemään minut eräälle ystävälleen, joka aikoi ruveta kustantajaksi. Sovimme tapaamisesta Montparnassen Selectissä. Tuttava saapui. Hän oli Aleister Crowley."

"Crowley omasi tietyn magneettisen vetovoiman, eräänlaisen viehätyskyvyn kuten monet huijarit. Hänen asenteensa oli isällinen ja luottamuksellinen. Ehkä olisin paria vuotta aikaisemmin joutunut hänen pauloihinsa, mutta nyt tajusin, etten halunnut olla missään tekemisissä hänen kanssaan. Crowley puhui yleisin kääntein kustannustoiminnasta, mutta liukui sitten kaksimieliseen mustan magian jaaritukseen: "Menestyäkseen elämässä, kirjan kustantaminen mukaan lukien, tarvitaan tietty yhdistelmä. Tuloksen saavuttamiseen tarvitaan sekä Mestarin, Karhun että Lohikäärmeen muodostama kolminaisuus." Kun hän vaikeni, sanoin: "Mutta tarvitaan myös rahaa. Toivottavasti en erehdy olettaessani, että Teillä on myös tarvittava pääoma?" "Minulla", hän tokaisi, "ei ole frangiakaan." "Eikä minulla", vastasin."

"Paria päivää myöhemmin hän ilmestyi Prieureen poikansa kanssa, jota hän kasvatti perkeleeksi. Gurdjieff alkoi keskustella pojan kanssa eikä tämä enää ollenkaan välittänyt Crowleystä. Crowleyn ja Gurdjieffin välillä käytiin keskustelu, jonka kuluessa Gurdjieff piti valppaasti silmällä Crowleytä. Sain vaikutelman kahdesta maagikosta, valkeasta ja mustasta, joista toinen oli vahva ja voimallinen täynnä valoa ja toinen oli myös vahva, mutta veltto ja tyhmä. "Musta on kyllä liian voimakas ilmaus Crowleystä, joka ei ymmärtänyt edes todellisen mustamagian sisältöä. Kuitenkin sadat ihmiset tulivat hänen "lumousvoimansa" piiriin. Hän oli viekas tai kuten Gurdjieff sen ilmaisi "ovela idiootti"."

Orage lisäsi: "Crowley parka. Tunsin hänet hyvin Society for Psychical Researchin kokouksista ollessani sen sihteerinä. Kerran hän kysyi minulta, mikä numero olin. Edes aavistamatta mitä hän tarkoitti, vastasin kaksitoista. "Laupias taivas, oletko todellakin", hän sanoi, "minä olen vain seitsemän."

Syksy tuli aikaisin Fontainebleau-Avon'iin sinä vuonna ja huoneittemme uuneja lämmitettiin jo syyskuun lopussa. Iltaisin Gurdjieffin luennoidessa tai Haartmannin soittaessa paloi takkavalkea salissa.

jatkuu...

Tekijä tuntematon (D. Clean)
Elonpyörä, 1/1976 s. 29-32
Lupa julkaisemiseen saatu 06.02.2007.

<< takaisin <<